KuoroKeravan Mieslaulajat on 1928 perustettu perinteikäs mieskuoro. Olemme aktiivisesti mukana kansallisessa, keravalaisessa ja Keski-Uusimaalaisessa kulttuuritoiminnassa. Kansainvälinen toimintamme on laajentunut jatkuvasti: olemme järjestäneet konserttimatkoja Ruotsiin ja Unkariin sekä olemme aktiivisesti mukana Suomen ja Viron kuoroelämän tapahtumissa. Kuoron musiikillisena johtajana toimii muusikko Teppo Salakka (klarinetisti, pianisti, säveltäjä-sovittaja; Suomen Mieskuoroliiton taiteellinen johtaja). Kuoron puheenjohtaja on Juhani Juutilainen. ToimintaToimintamme rungon muodostavat viikottaiset harjoitukset, jotka pidämme Kalevan seurakuntakeskuksessa maanantaisin. Tämän lisäksi pidämme syksyisin ja keväisin laululeirejä sekä harjoittelemme pienryhmissä kvartettilaulua erikseen sovittavina ajankohtina. Harjoituksissa valmistaudumme konsertteihin, joita on lähtökohtaisesti kolme eli syys-, joulu- ja kevätkonsertit. Nyt tähän luetteloon on lisätty myös viihdekonsertti ja tarkoituksemme on yhä laajentaa konserttitarjontaamme. Muita aktiivisia toiminnan kohteita ovat vapun, itsenäisyyspäivän ja veteraanipäivien juhlallisuudet, joissa olemme mukana omalla laulupanoksellamme. Toiminta-ajatus”Musiikin tekemisen ilo”. Vaikka teemme määrätietoista ja järjestelmällistä työtä, ei musiikkia tehdä kulmat kurtussa, vaan iloisella otteella. Toimintaamme leimaa hurtti huumori ja lauluveljeys, joka antaa paljon muutakin kuin yhteisen lauluhetken silloin tällöin. MusiikkiOlemme musiikillisesti erittäin monipuolinen kuoro. Ohjelmistossamme on perinteisen, kansallisromanttisen ja uudemman mieskuoromusiikin lisäksi laulelmia, viihdettä ja gospel-musiikkia. Uusi projektimme tuo lavalle suomalaisen pop- ja rock-musiikin helmiä syksystä 2010 alkaen. Kannustamme aktiivisesti jäseniämme kvartettilaulantaan ja annamme kvarteteille esiintymismahdollisuuden konserteissamme. TavoitteetAsetamme musiikilliset, kulttuurilliset ja toiminnalliset tavoitteet vuosittain helmi - huhtikuussa pidettävässä vuosikokouksessa. Vuonna 2010 on toiminnassamme näkynyt Miehen tarina teema. Tämä on sisältänyt miehen elämän tarkastelua suomalaisten musiikintekijöiden näkökulmista. Tietenkin mieskuorolle sovitettuna. Aiheeseen liittyvä cd "Miehen tarina" julkaistiin syyskuussa. Mikäli olet kiinnostunut toiminnastamme ota yhteyttä meihin puhelimitse tai tämän sivuston kautta.
|